Poliisi ottaa haalarikamerat käyttöön koko maassa tänä keväänä

Julkaisuajankohta 10.3.2021 11.12
Uutinen

Poliisi aloittaa haalarikameroiden valtakunnallisen käytön keväällä. Haalarikameratoimintaa on pilotoitu Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksilla, ja käytöstä saatujen hyvien kokemusten vuoksi toiminta laajennetaan jokaiselle poliisilaitokselle.

Käytön aloittamista varten Poliisihallitus julkaisi poliisitehtävien kuvaamisesta haalarikameralla tai muulla teknisellä laitteella annetun ohjeen. Ohjeessa on käsitelty haalarikameroiden ja muiden poliisimieheen tai hänen varusteisiinsa kiinnitettävien kuvaamiseen tarkoitettujen teknisten laitteiden käyttämistä ja käyttöperiaatteita poliisitehtävillä. Tämän lisäksi ohje koskee poliisin operatiivisessa toiminnassa tehtävää tiedonhankintaa, joka tehdään haalarikameralla tai muulla teknisellä laitteella yleisvalvontana.  

Laitteita käytetään näkyvästi

Poliisin haalarikameratoiminnassa lähdetään ennen kaikkea toiminnan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Laitteita käytetään näkyvästi ja kuvaamisesta ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan kuvattavalle henkilölle. 

- Laitteiden käytön kannalta on keskeistä myös se, että niitä voidaan käyttää kaikenlaisilla poliisitehtävillä, joissa kuvaaminen on tarpeellista. Laitteiden käytöllä on tarkoitus hankkia samoja tietoja, joita poliisi hankkii omin aistihavainnoin, toteaa poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta. 

Kaikkea poliisin kuvaamaa tietoa ei tallenneta poliisin henkilörekistereihin - ainoastaan poliisitehtävien kannalta asianmukaiset ja tarpeelliset tiedot. 

- Haalarikameroiden käytöllä parannetaan päivittäisen poliisitoiminnan tiedonhankintaa. Haalarikameroilla hankittua tietoa voidaan käyttää esimerkiksi rikosasioiden tai liikenneasioiden näyttönä ja todisteina. Haalarikameroiden käyttöönotolla parannetaan myös sekä poliisin että poliisin kohdehenkilön oikeusturvaa, Heikinheimo sanoo. 

Täydentävät poliisin keinovalikoimaa

Poliisi hyödyntää teknistä valvontaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä ja liikennevalvonnassa.

- Pidämme haalarikameroiden käyttöönottoa erittäin hyödyllisenä uudistuksena. Haalarikamerat täydentävät poliisin nykyistä keinovalikoimaa, joilla voidaan kuvata ja hankkia tietoja poliisitehtävillä, kertoo Heikinheimo.  

Viime vuosien aikana poliisitoiminnassa käyttöönotettuja teknisiä välineitä ovat esimerkiksi rekisterikilpien lukulaitteet ja miehittämättömillä ilma-aluksilla tehtävä kuvaus. 

Lainsäädännön kehittämistarpeita pohditaan

Heikinheimon mukaan on mahdollista, että uudet toimintatavat nostavat esille myös lainsäädännön kehittämistarpeita.

-  Poliisitoiminnan kuvaaminen teknisellä laitteella ja hankitun tiedon laajamittainen hyödyntäminen ovat tärkeitä kysymyksiä tietosuojan kannalta.  Esimerkiksi kasvojentunnistusteknologian käytön mahdollisuudet olisi hyvä selvittää, kun tekniset havaintojenkeruumahdollisuudet yleistyvät poliisitoiminnassa. 

Jokaisella poliisilaitoksella on tekniset valmiudet ja haalarikameralaitteet haalarikameratoiminnan aloittamiseen keväällä sen jälkeen, kun poliisit ovat saaneet koulutuksen toimintaan. 

Toiminnan hallitun aloittamisen myötä haalarikameroiden käyttö vakiinnutetaan osaksi päivittäistä poliisitoimintaa. Toimintaa tullaan kehittämään jo kuluvan vuoden aikana ja selvittämään mahdollisuuksia uusille teknologisille ratkaisuille tietoturvasta tinkimättä.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen