Poliisi vetoaa vappujuhlijoihin: maltetaan vielä

Julkaisuajankohta 27.4.2021 15.47
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi kehottaa vapun juhlijoita noudattamaan voimassa olevia kokoontumisrajoituksia ja viettämään vappua maltillisesti pienissä porukoissa.

Poliisi valvoo vapun viettoa Lounais-Suomessa näkyvästi ja voimassa olevien kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräämä kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 14. toukokuuta saakka.

Perinteisillä vappukokoontumispaikoilla ei ole tänäkään vuonna ohjelmaa, eikä niille ole syytä mennä pienemmälläkään porukalla. 

– Poliisin vahva suositus on, että keskustoihin tai puistoihin ei tule kokoontua vappuna. Viime vuonna ihmiset ilahduttavasti noudattivat ohjeistuksia ja viettivät vappua vastuullisesti. Pystymme siihen yhdessä tänäkin vuonna, sanoo valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja, ylikomisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Vappuna Lounais-Suomessa partioi selvästi enemmän poliiseja kuin tavanomaisena viikonloppuna. Näkyvää valvontaa tehdään kaikissa alueen taajamissa. Poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä kokoontumisrajoitusten ja ravintolatoiminnan rajoitusten noudattamista.

– Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota nuorten päihteidenkäyttöön. Siksi etenkin alaikäisten vappusuunnitelmista on hyvä keskustella kotona ja muistuttaa nuoria ja lapsia turvallisesta, korona-ajan mukaisesta vapunvietosta, Sundqvist muistuttaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos Satakunta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta Varsinais-Suomi