Turvallisuus on arvovalinta - halutaanko siitä tinkiä? Poliisi varautuu sopeuttamiseen

Julkaisuajankohta 16.8.2021 10.04
Uutinen

Poliisin ensi vuoden budjetti uhkaa jäädä 35-40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, jos syyskuun budjettiriihessä ei pystytä korjaamaan tilannetta. Kevään kehyspäätös ei sisältänyt poliisin tarvitsemia resursseja, joilla edes nykytasoinen toiminta poliisissa voitaisiin taata. Jos rahoitusta ei tule, edessä ovat sopeuttamistoimet, jotka koskevat kaikkea poliisin toimintaa ja kaikkia poliisiyksiköitä.

- Budjettipäätökset eivät ole linjassa poliisiin kohdistuvien odotusten suhteen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa. Kyseessä on arvovalinta, halutaanko panostaa turvallisuuteen vai ei. 

Poliisihallituksessa on aloitettu suunnittelutoimet sen kartoittamiseksi, miten toimintaa sopeutettaisiin ja mitkä olisivat näiden sopeuttamistoimien vaikutukset. Henkilötyövuosiksi eli yhden työntekijän vuodessa antamaksi työpanokseksi muutettuna vaadittu 35 - 40 miljoonan euron säästö tarkoittaisi ainakin 450 henkilötyövuoden vähentämistä. 

Sopeuttaminen koskisi myös henkilöstöä

Henkilöstökulut muodostavat valtaosan poliisin menoista ja siksi tuon kokonaisuuden tarkastelu on välttämätöntä. Vaihtoehtona tuolloin olisi, että määräaikaisia virkoja ei jatkettaisi ja eläköityvien tai muuten poliisin palveluksesta poistuvien tilalle ei palkattaisi uutta henkilöstöä. Nämä koskisivat niin poliiseja kuin siviilejäkin. 

- Tämä tarkoittaisi noin 20-25 miljoonaa euroa, Poliisihallituksen sopeuttamistoimia suunnittelevan ohjausryhmän puheenjohtaja, hallintojohtaja Anne Aaltonen toteaa.  Aaltosen mukaan henkilökunnan irtisanomiset tai lomauttamiset ovat aivan viimeisiä keinoja, jos mitään muita keinoja ei ole löydettävissä. 

Muita keskeisiä säästökeinoja, joita selvitellään, ovat mm. toimitilaverkoston karsiminen, kehittämisen ja keskitettyjen hankintojen kriittinen tarkastelu ja poliisin tekemien, muiden kuin lakisääteisten tehtävien tekeminen jatkossa laskuttamalla. Näiden toimien tuomat säästöt eivät kuitenkaan todennäköisesti ehtisi konkretisoitua vielä ensi vuonna. 

Konkreettiset seuraukset näkyisivät kaikessa toiminnassa

Sopeuttamistoimien konkreettiset seuraukset tulisivat näkymään kaikessa poliisitoiminnassa. Mitä seuraukset tarkoittaisivat poliisiyksikkötasolla, sitä on vielä liian aikaista arvioida.

Strategisella tasolla poliisin olisi keskityttävä yhä selkeämmin välttämättömien ja henkeen sekä terveyteen kohdistuvien kiireellisten uhkien torjuntaan. 

Noin 40 miljoonan euron supistukset vaikuttaisivat koko maassa esimerkiksi poliisin näkyvyyteen ja toimintavalmiusaikaan erityisesti harvaan asutuilla alueilla, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaan, liikenteenvalvontaan ja rikostutkintaan. 

-    Olen erityisen huolissani henkilöstön jaksamisesta, jos suuriin leikkauksiin päädytään. Henkilöstö on jo ennestään kuormittunutta suuren tehtävämäärän ja työn vaatimusten muutosten vuoksi, Aaltonen sanoo. 

Sopeuttamisen suunnittelu täsmentyy, kun lopullinen määrärahataso on tiedossa budjettiriihen jälkeen syyskuun alussa. 

-    Peräänkuulutan keskustelua, kuinka arvokkaaksi - tai halvaksi - turvallisuus hinnoitellaan. Pelkät puheet tai lupaukset eivät kuitenkaan riitä, vaan vaaditaan myös konkreettisia tekoja. Meillä ei olisi vara heikentää turvallisuutta, mutta näillä päätöksillä siihen suuntaan ollaan menossa vahvasti. Kuinka turvallisena haluamme pitää Suomen?  Kolehmainen kysyy.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen