Suomen poliisi mukana Roadpolin strategian suunnittelussa

Julkaisuajankohta 14.7.2022 9.37
Uutinen

Suomen poliisi on ollut mukana tekemässä eurooppalaisen liikennepoliisiverkoston Roadpolin uutta strategiaa. Strategiatyöryhmän työ saatiin päätökseen viime viikolla.

Nyt luonnosvaiheessa oleva strategia lähetetään Roadpolin neuvoston jäsenmaille kommenteille, jonka jälkeen se esitetään syyskuuun kokouksessa Roadpolin neuvostolle hyväksyttäväksi.

Suomen poliisia Roadpolin strategiatyöryhmässä edustivat poliisiylitarkastajat Pasi Rissanen ja Hannu Kautto Poliisihallituksesta. He ovat tyytyväisiä strategialuonnoksen sisältöön. 

– Kansainvälinen yhteistyö sekä Euroopan laajuisesti esille nostettava liikenneturvallisuus ja sen eteen tehtävä työ ovat tärkeitä teemoja, Pasi Rissanen sanoo.

– Uudessa strategialuonnoksessa korostetaan nykyistä enemmän liikennevalvonnassa tehtävää rikostorjuntatyötä teillä sekä viestinnän merkitystä vaikuttavuuden saavuttamiseksi, Hannu Kautto sanoo.

Roadpol on jäsenmaiden poliisiorganisaatioiden muodostama verkosto, jonka tavoitteena on liikenneturvallisuuden lisääminen Euroopassa. Verkostolla on vuosittain useita yhteisiä ja yhtäaikaisia valvontaoperaatioita Euroopan alueella. 

Yksi keskeisimmistä teemoista on 16.-22. syyskuuta järjestettävä Roadpol Safety Days, jonka tavoitteena on muistuttaa kansalaisia päivittäin tapahtuvista liikennekuolemista. 21. syyskuuta on nimetty liikennekuolemattomaksi päiväksi. Tavoitteena on, että tuona päivänä ketään ei kuolisi liikenteessä.

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen