Tietomurron tutkinta jatkuu – poliisi toivoo harkintaa asiaan liittyvien yksityiskohtien julkaisemisessa

Julkaisuajankohta 30.10.2020 15.01 | Julkaistu suomeksi 24.11.2020 klo 16.57

Poliisi jatkaa Psykoterapiakeskus Vastaamoon liittyvän epäillyn törkeän tietomurron, törkeän kiristyksen ja törkeän yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tutkintaa. Tutkinta edistyy, mutta sen sisällöstä pystytään tässä vaiheessa kertomaan vain niukasti.

– Olemme niin avoimia kuin voimme, mutta kaikki tieto esimerkiksi poliisin tutkintalinjoista, käyttämistämme tutkintakeinoista ja muista toimenpiteistä saattaisi hyödyttää rikoksen tekijää tai tekijöitä. Tätä emme halua, sillä tutkinnan ehdottomina prioriteetteina on nyt saada epäillyt kiinni ja estää mahdolliset uhreille koituvat haitat muun muassa aineiston leviämisen osalta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista.

Rikoskokonaisuutta on tutkittu 29. syyskuuta lähtien, kun Psykoterapiakeskus Vastaamo teki poliisille tutkintapyynnön epäillystä tietomurrosta ja murron yhteydessä saaduilla asiakastiedoilla kiristämisestä. Lokakuun loppupuolella asiakastietoja on julkaistu muun muassa salatussa Tor-verkossa ja uhreille on lähetetty henkilökohtaisia kiristysviestejä.

Poliisilla ei toistaiseksi ole varmuutta siitä, onko tietomurron, psykoterapiakeskuksen kiristyksen ja yksityishenkilöiden kiristyksen taustalla sama taho.

Poliisille on tehty toistaiseksi noin 15 000 rikosilmoitusta tapaukseen liittyen. Ilmoitukset koskevat sekä mahdollista henkilötietojen levittämistä verkossa että tietojen julkaisulla kiristämistä. Poliisi kehottaa rikoksen uhreja tekemään asiassa rikosilmoituksen, ja se on hyvä tehdä huolellisesti poliisin aiemmin julkaistuja ohjeita noudattaen. Ohjeet löytyvät täältä.

– On hyvä kuitenkin huomata, että rikosilmoituksilla ei ole tässä vaiheessa roolia tutkinnan etenemisen kannalta ja siksi niihin ehditään palata vasta myöhemmin. Tämä koskee tasapuolisesti kaikkia, joten yhteydenotot poliisiin eivät edistä yksittäisen asian käsittelyä, Leponen sanoo.

Vinkkitietojen julkistaminen voi vaikeuttaa poliisin työtä

Poliisi on saanut suuren määrän vinkkejä ja vihjeitä verkon käyttäjiltä, ja kansalaisten valppautta verkossa toivotaan edelleen. Vinkkejä otetaan vastaan poliisin Nettivinkki-sivuille, joille pääsee tästä.

– Olemme kiittäneet verkkomaailman silminnäkijöiden aktiivisuutta ilmoittaa havainnoista ja arvostamme suuresti poliisille tarjottua apua. Muun muassa hakkeriyhteisö on toiminut matalalla profiililla ja toimittanut tietoja viranomaisille, mikä on aivan erinomainen asia. Tämä on olennaisen tärkeää, sillä yksityiskohtaisten tietojen viemisessä julkisuuteen on vakavia riskejä esitutkinnan onnistumisen kannalta, Leponen sanoo.

– Me ymmärrämme hyvin, miksi ihmiset haluavat toimia, sillä kyseessä on poikkeuksellisen kuohuttava ja inhimillistä hätää aiheuttava rikos. Toivomme kuitenkin, ettei meidän työmme vaikeutuisi julkisuudessa olevien tekijää koskevien spekulaatioiden tai esimerkiksi verkkoympäristössä tehtävien kampanjoiden tai muiden toimenpiteiden takia. Pahimmillaan sinänsä hyvää tarkoittava julkinen kampanja tai muu toiminta voi estää tekijän kiinnijäämisen tai riittävän näytön saamisen. Poliisi on ainoa toimija, jonka on mahdollista saattaa tekijät rikosvastuuseen teoistaan ja me teemme kaikkemme, että näin tapahtuu, Leponen jatkaa.

Lisäksi poliisi muistuttaa, että tietojen hankinnassa tarkoitus ei tässäkään tapauksessa pyhitä keinoja: lain rikkominen ei ole sallittua, eikä poliisi voisi edes hyödyntää laittomasti hankittuja tietoja.

Tutkinnan etenemisestä tiedotetaan aina, kun se on mahdollista.

– Vaikka emme pystyisi kertomaan tilanteesta jatkuvasti uusia tietoja, se ei tarkoita sitä, ettemme tekisi työtä täysillä. Ymmärrämme asian yhteiskunnallisen merkityksen ja olemme niin avoimia kuin se esitutkinnan suojaamisen kannalta on mahdollista, Leponen sanoo.

Viranomaisten ja järjestöjen yhteinen nettisivu tietovuodon uhreille: www.tietovuotoapu.fi.

Keskusrikospoliisin edelliset tiedotteet aiheesta:

https://www.poliisi.fi/keskusrikospoliisi/tiedotteet/1/0/toimintaohjeet_rikoksen_ilmoittamiseksi_poliisille_kun_henkilotietojasi_on_jaettu_verkossa_vastaamon_tietomurrosta_johtuen_tai_olet_vastaanottanut_kiristyskirjeen_94187

https://www.poliisi.fi/keskusrikospoliisi/tiedotteet/1/0/poliisin_esitutkinta_poikkeuksellisen_laajassa_tietomurrossa_jatkuu_keskusteluapua_rikoksen_uhreille_tarjolla_94186

Keskusrikospoliisi Rikokset ja tutkinta Uutinen