Parin viime vuoden aikana suomalaisessa viranomaiskentässä ja julkisessa keskustelussa on opittu tuntemaan ilmiö, jota kutsutaan katujengeiksi. Yksi sana harvoin kuvaa täydellisesti ilmiöiden kaikki puolia, mutta epätäydellisenäkin asialle tarvitaan sitä kuvaava ilmaisu, jotta ongelmasta ja ennen muuta sen ratkaisemisesta voidaan käydä keskustelua.
Poliisin ajattelussa katujengi-nimitys on perusteltu, sillä havaintojemme mukaan tunnistetut ryhmät leimaantuvat tiettyihin kaupunginosiin, jossa myös tapahtuu huumekauppaa ja muuta vakavaa rikollisuutta. Leimallisia ovat lisäksi jengien väliset vakavat, myös aseelliset väkivallanteot. Edelleen ryhmien somekäyttäytyminen kielii vahvasta aluesidonnaisesta ryhmäajattelusta, jota ryhmien itselleen luomat tunnukset vahvistavat. Katujengeissä on kuitenkin kyse eri ilmiöstä kuin niin ikään paljon julkisuutta saaneissa, alaikäisten toisiinsa kohdistamissa rikoksissa, kuten ryöstöissä ja alistavassa väkivallassa.
Erilaisia nuorisoporukoita on ollut aina, ja yleisiltä osin ilmiö ei ole sinällään uusi. Kuitenkin tämän vuoden aikana tuomioistuinten antamat ratkaisut jengien välisistä väkivallanteoista sekä asian saama julkisuus ovat tuoneet asian osaksi arkipäiväämme, mistä syystä yhteiskunnallista keskustelua asiasta on syytä pitää yllä.
Poliisin tilannekuva kertoo, että tunnistettuja katujengejä on tällä hetkellä noin kymmenen ja niissä vaikuttaa arviolta ainakin sata ihmistä. Jengiläiset ovat pääosin nuoria aikuisia, vaikka yksittäisiä alaikäisiä on mukana. Katujengi-ilmiön juuret ovat pääkaupunkiseudulla, mutta se vaikuttaa nostavan päätään myös maan muissa suuremmissa kaupungeissa; kansainvälisiäkin yhteyksiä on tunnistettu.
Vaikka katujengikeskustelun kohdalla on rehellistä todeta, että poliisin tunnistamista, katujengiin kytkeytyvistä henkilöistä useimmilla on maahanmuuttajatausta, ei tämän toteaminen kuitenkaan ole avoin kutsu maahanmuuttajavastaiseen keskusteluun, vaan kehotus pohtia, mistä se johtuu? Poliisi on tunnistanut, että moni katujengiläiseksi identifioituva on nuorempana ollut viranomaisten moniammatillisen ennalta estävän toiminnan kohteena – kehitys on siis lähtenyt huonoon suuntaan jo nuorena, eikä puuttuminenkaan ole tuonut toivottua tulosta. Mikä menee vikaan, kun rikollisen elämäntavan houkuttamat ja rikollisuuden pariin ajautuvat nuoret ja nuoret aikuiset eivät luota yhteiskuntaan, eivätkä näe sen tarjoamia mahdollisuuksia? Pikemminkin katujengiläisiksi tunnistetuilla on usein havaittu poikkeuksellisen kielteinen suhtautuminen yhteiskuntaan ja sen toimijoihin, kuten poliisiin.
Katujengikeskustelun yhteydessä mainitaan usein gangsta-rap -musiikki ja ennen muuta rikollisen, ylelliseltä vaikuttavan elämäntavan ihannointi. Havaintojemme mukaan nämä kyllä kytkeytyvät katujengi-ilmiöön, mutta niiden edustama ajatusmaailma taitaa tavoittaa tätäkin laajemmin yleisön. Yhä useammin näkyvyyttä ja ihailevaa julkisuutta – esimerkiksi oman tv-sarjan - saa itselleen rikollisella elämäntavalla. True crime on populaarikulttuurin keskeistä tarjontaa ja kaikesta päätellen sille on runsaasti kysyntää. Rikostorjunnan näkökulmasta on kohtalonkysymys, millaiseen suuntaan yhteiskunnan arvot ylipäänsä liikkuvat ja tuleeko rikollisen elämäntavan ihannoimisesta aiempaa hyväksyttävämpää.
Poliisin näkökulmasta katujengit ovat yksi osa rikollisuuden kenttää, joka elää ja muuttuu kaiken aikaa. Sellaista rikollisuutta, jota pitää seurata ja johon puutumme: moni katujengien johtohahmoista istuukin parhaillaan erimittaisia tuomioita rikoksistaan. Rikosten estämiseksi, paljastamiseksi sekä selvittämiseksi tarvitsemme tietenkin paitsi riittävät toimivaltuudet eli työkalut, myös riittävän määrän poliiseja tutkimaan tapahtuneita rikoksia. Ilmiön tehokas torjunta edellyttää mielestämme myös lainsäädännön tarkastelua; esimerkiksi ampuma-aserikoksen tunnusmerkistön, myös rangaistusasteikon osalta.
Mutta vaikka tehokas esitutkinta ja kiinnijäämisriskin ylläpito on välttämätöntä, ilmiön syntymisen osalta oikea kysymys ei ole se, miten poliisi voisi vieläkin paremmin puuttua katujengien toimintaan. Toki poliisi tekee kaikkensa, jotta rikoksiin syyllistyneet päätyvät vastuuseen. Keskeisintä on silti huomata, että kun asiat ovat päätyneet siihen pisteeseen, että kyse on poliisin tekemästä esitutkinnasta, osan kohdalla voi olla jo liian myöhäistä. Tärkeää onkin nyt koota tilannekuvaa asiasta ja jatkaa työtä painottaen ennalta estävää toimintaa ja moniammatillista yhteistyötä.
Oikea kysymys on, kuinka pystytään riittävän ajoissa näyttämään, että rikolliselle elämäntavalle on kilpaileva vaihtoehto, joka kannattaa valita ja kiskomaan rikoksen polulle luisumassa olevat sieltä pois? Kenenkään pikkulapsen toiveammatti ei ole tulla rikolliseksi – on löydettävä ratkaisu siihen, mikä menee vikaan, että nuorella aikuisella siitä tulee sellainen.
Sanna Heikinheimo
Poliisijohtaja
Poliisihallitus
Twitter: S_Heikinheimo
